tiistai 9. heinäkuuta 2013

Senna 16 viikkoa

Aika on mennyt todella nopeasti. Senna kasvaa kohisten, ja tällä hetkellä vaihtaa hampaita. Pikku raasun ikenet on tällä hetkellä vissiin todella kipeät, sillä hampaiden katsominen ei onnistu käytännössä ollenkaan. Yksi alaetuhammas on ainakin irronnut, ja mun mielestä yläetuhampaat on niin löysässä, että ne ropisee kohta pois.

Senna on touhunnut vaikka mitä, mutta silti tuntuu, että sillä on kauheesti näkemättä ja kokematta, enkä mä ehtinyt läheskään kaikkea ennen tätä 16 viikon maagista rajaa. Jostain muistan lukeneeni, että jos koira hyväksyy jonkin asian / ilmiön 16 viikon ikään mennessä, se ei kyseenalaista sitä koko elinikänään. Meiltä jäi Matkakeskus käymättä, ja sellaiset portaat, joiden välistä näkyy, on pelottavia. Kriisin paikka!

Olen antanut Sennan tavata tuttuja koiria ja paria naapurissa asuvaa samanikäistä pentukoiraa. Senna on ennen rakastanut eniten ihmisiä ja rapsutuksia, ja vähän aristellut aluksi vieraita koiria. Tällä hetkellä varsinkin vieraat miehet on aluksi vähän jänniä, mutta niitäkin mennään katsomaan, tosin selkä matalana ja korvat takana, mutta mennään kuitenkin. Alkujännityksen kaikottua onkin sitten taas kivaa. Toiset koirat ovat aluksi olleet kirkumisen arvoinen asia, mutta kovasti on tässäkin menty eteenpäin. Senna on pääosin reipas ja rohkea. Toiset koirat ihmetyttävät vähän aikaa, ja ehkä noin 15 minuuttia Senna jaksaa olla vieraskorea, sitten alkaakin Miss Mielipiteen oman luonteen mukainen nujuttaminen ja komentelu.

Senna kävi Jyväskylän tokokerholla perustaitoryhmän. Kurssilta jäi käteen operantin ehdollistamisen perusteita, joita yritän ainakin hyödyntää Sennan koulutuksessa. Kohdetyöskentely, ohjaajaan päin suuntautuva toiminta ja ärsykkeestä poispäin suuntautuva toiminta taisivat olla kurssin pääpointit, sovellutuksia löytyykin sitten lähes rajattomasti. Koin pennulle pehmeämmän lähestymistavan paremmaksi kuin valmiiksi pureskellut ehdottomat komentotyyppiset koulutusmenetelmät. Senna saa itse käyttää päätään ja tarjota erilaisia ratkaisuja, sekä pohtia, mitä siltä tällä kertaa vaaditaan. Poimimalla oikean käytöksen ja vahvistamalla sitä teemme siis Sennan kanssa oikeastaan yhteistyötä, jossa molemmat oppivat ja ehkä jopa opettavat toisiaan. Senna on käynyt pari kertaa Viihdekeskuksen kentällä lähinnä leikkimässä. Tänään on tarkoitus mennä Sennan kanssa ensimmäistä kertaa hakutreeneihin, ihan vaan tutustumaan ja katsomaan, mitä Senna tuumaa.

Sennalla on ensi viikolla viimeinen penturokotus. Sitten olemmekin valmiita mätsäreihin! Senna on ollut jonkin verran reissussa mukana. Toissa viikonloppuna käytiin rottweilereiden Kellokisoissa Klaukkalassa. Senna oli todella reipas koko reissun ajan. Yöpaikassa Sennaa odottikin iloinen yllätys, kun talosta löytyi melkein puolen vuoden ikäinen tervuserkku! Senna ja Aava saivat oikein hyvät leikit aikaiseksi, eikä Senna olisi varmaan ollenkan halunnut lähteä pois kyläpaikasta. Kisapaikalla Senna pääsi pari kertaa vieraiden ihmisten sylissä kiertueelle yleisön sekaan, eikä hätkähtänyt asiaa ollenkaan. Yksi maalimies kävi katsomassa Sennaa ja totesi "Mikä tää on? Karvan verran parempi!" ilmeisesti viitaten malinoiseihin, joita kisoissa näkyi nollakoirina. Senna nukkui katsomossa ampumisten aikana, eikä hätkähtänyt ihmispaljoutta, kuulutuksia tai kovaan ääneen soitettua musiikkia. Ja totta kai pikku murulle tarttui myyntikojuista mukaan kaikenlaista violettia treenitavaraa.. ;)
Loppuun täytyy vielä muistaa mainita, etteivät tämänkään blogipostauksen kuvat ole itse ottamiani. Kuvista kiitos Pilvi-Sisko Putaansuu, Satu Nuutinen ja Piia Salonen! :)

 Serkkutyttö Workaholic A-ha 'Aava' ja Senna

 Senna lenkillä 3.7.2013





1 kommentti: