perjantai 8. helmikuuta 2013

Katkera pettymys!

Sisu kävi Ruotsissa treffailemassa Heroa tammikuun alussa. Astutus onnistui kahtena päivänä, ja Sisun kyljet alkoivat mun silmään oikein mukavasti turvota. Eilen käytiin Viitaniemen eläinlääkäriasemalla ultrassa, ja sieltä  ei saatukaan iloisia vauvauutisia. Sisu ei olekaan kantavana. Oikeassa kohdunsarvessa näkyi epämääräinen nestekertymä, joka saattaisi olla nesteen täyttämä sikiöpussi tai sellaisen jäänne. Sydäntä ei löytynyt. Täyttä varmuutta ei eläinlääkäri osannut antaa, ja sanoikin, että on todella epäselvän ja omituisen näköinen ilmestys. Täyden varmuuden saavuttaisi vain ottamalla röntgenin viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta ell sanoi sen olevan kyllä melko turhaa, jos ei mitään tiineyden merkkejä ole ilmassa. Todennäköisesti tuo nestekellukka on siihen mennessä jo hävinnyt.

Nuin vaan on sitten haudattu mun haave Sisun pennusta. Samalla meni kasvatustyösuunnitelmat uusiksi, mä kun kuvittelin, että ensimmäinen Sinji's -pentue on Sisun lapsenlapsia. Mutta ei auta murehtia, tällaista on elämä. Sisu ei onneksi itse ymmärrä olla surkeana. Nyt sillä alkaakin nälkäviikot, ei ollutkaan tiineydestä johtuvaa tuo pyöristyminen.

Tää vuosi menee Sisulla nyt ihan hukkaan. En ilmoittanut sitä JAT:iin mihinkään treeniryhmään, kun ajattelin, että menee pentuloman takia ihan hukkaan koko treenipaikka. Ja nythän ilmoittautuminen on jo myöhäistä. Onhan meillä onneksi K-S Belgien hallivuoro, käytetään sitten sitä.

Näyttelyitä voisi suunnitella tälle vuodelle sitten enemmänkin, kun ei kerta muuta voi. Toisaalta en tiedä mitä järkeä Sisua on viedä valioluokkaan pyörimään, mutta kun ei mulla ole muutakaan harrastuskoiraa ja jotainhan mun on touhuttava. Tämän vuoden inttinäyttelyistä voisin harkita ilmoittavani Sisun esimerkiksi Lahteen, Tampereelle, Helsinkiin, Kuopioon, Helsinkiin, Lahteen, Jyväskylään ja Helsinkiin. Ja sit toki erkkariin. Mutta katsellaan nyt.

Sisusta ei tullut myöskään K-S Belgien vuoden 2012 näyttelykoiraa, kun ulkomaisia näyttelytuloksia ei otettu pistelaskussa huomioon. Ajattelin esittää syyskokouksessa sääntömuutosta, jäi vähän kismittämään. :D

Koiranhankintasuunnitelmat on tällä hetkellä vähän epäselviä. Meillä on Soukan Annen (kennel Tempranillo) kanssa vähän ulkomaansuunnitelmia, mutta ei niitä arvaa vielä julkistaa. Lisäksi olen ilmaissut kiinnostukseni yhtä kesällä suunniteltua yhdistelmää kohtaan. Rotu ei ole belgi, mutta ykkösryhmästä kuitenkin... ;)

Keski-Suomen Belgit järjestää mätsärin Seppälän Citymarketin parkkipaikalla 9.5.2013 ja mä olen lupautunut pentuluokan tuomariksi. On kyllä ihan kiva päästä lääppimään pentuja. Ja jännää, se on mun eka kerta mätsärituomarina. Kehiksenä olin toissavuonna.


Tässä vielä yksi kuva Sisusta viime syksyltä. Kuvan on ottanut Pilvi-Sisko Putaansuu, josta käy kiittäminen myös blogin uutta ulkoasua. Niin, ja pitihän mun vielä kertoa sellaiset kuulumiset, että Sisun poika Roni on muuttanut Pilvin perheen luokse Kuopioon. Tsemppiä tulevaan Ronille ja Pilville! :)

7 kommenttia:

  1. Harmi, että Sisu jäi tyhjäksi. Kaikella on tosiaan joku tarkoitus, vaikka sitä ei aina ymmärräkkään.

    Annappa infoa näisä pentu-kuvioista. ;) Haluaa kuulla

    VastaaPoista
  2. Kurjaa, ettei pentusuunnitelmat ole ottaneet tuulta purjeisiin. Mutta sitä se on välillä :( Kaikella lie tarkoituksensa, kuten useampi on todennut.

    Pitää koittaa muistaa piipahtaa tänne useammin. Mukavaa lueskella sukulaiskoiran edesottamuksia :)

    VastaaPoista
  3. Ei arvaa vielä pentukuvioista sen suuremmin hihkua, ettei taas pety. Ilmoittelen sitten, jos narttu tulee kantavaksi ja pentuja ihan oikeasti syntyy riittävä määrä. Ja ulkomaankuvioista lisäinfoa heti, kun varmistuu, että on sellainen pentue tulossa, josta voisi pennun ottaa.

    Kiitos kuitenkin kaikille myötäelämisestä. Elämä jatkuu joka tapauksessa. :)

    Niin ja Heta, koitan aktivoitua blogin pitämisessä, on jäänyt tosi huonolle pidolle. Kivempi kirjoitella kun tietää, että joku näitä joskus lukeekin. :) Rapsutukset sun laumalle!

    VastaaPoista
  4. Voih, kyllä tekstistä huomaa ärsytyksen määrän :s Todella harmillista.

    VastaaPoista
  5. Harmittavaa ettei pentuja tulekkaan. Ainahan niitä astutuksen jälkeen odottaa ja pettymyshän se on kun ultrassa ei näy ketään. Jos agilityn treenaus innostaa niin olethan laittanut koulutusvastaavalle postia. Jos treenipaikkaa ei nyt heti löydy niin voi vapautua kesken jaksonkin. Useat mm lähtee muualle kesäksi.

    VastaaPoista
  6. Laura, kiitos vinkistä, pitääpä laittaa kyselyä eteenpäin! :)

    VastaaPoista