Rataharjoituksessa päivän sana oli takaaleikkaus. Yksittäinen takaaleikkaus onnistuu ihan hyvin, mutta kun niitä pitäisi tehdä kolme peräkkäin, tuleekin ongelmia. Sisu juoksi ensin tokan aidan takaa. Sitten sain sen jo aidan oikealle puolelle, mutta en hyppäämään, ja juoksin itse melkein sen varpaille, jolloin luonnollisesti koira peruuttaa pois. Namialustan kanssa aluksi yritti ohittaa aidan ja suunnata suoraan alustalle, niinkuin arvelinkin. Koira tarvii ottaa täpäkämmin haltuun heti ekan aidan jälkeen. Oikeesti sain siis kääntyä rintamasuunta ja käsi koiraan päin ja huutaa ihan suhteellisen kovaakin, että "TÄÄLLÄ!", niin sit ei menty enää tokasta aidasta ohi. Kun tää alkoi sujumaan, ohitti Sisu kolmatta aitaa samalla tavalla. Kyllähän se oppii toistoista, että tämä tällein, tämä tällein, ja sit taas kun ei tiedä niin arvaa. Eikä auta huutelut, kun ei se kuuntele, menee vaan namialustan kiilto silmissä. Tässä onkin se ongelma. Ennen mulla on ollut koira, joka ei irtoa pätkääkään, eikä kestä että se jätetään kauemmas taakse. Nyt koira kyllä etenee, mutta eihän se selkänsä takaa nää, mihin päin mä näytän kädellä. Kun ei se edes vaivaudu vilkaisemaan. Kyllä mä luulen, että tääkin tästä hioutuu. Ja hyvä, että se nyt ennen kaikkea vähän edes irtoaa.
Harjoiteltiin itsenäisesti sylkkäreitä. Ei onnistu oikein, tekee sivulletulokäännöksiä. Pitää olla tarkkana käsien kanssa. Ja rengasta, joka sujuu ihan ok. Tajusin, että Sisu pysyy paremmin paikoillaan kun jätän sen makaamaan, ei istumaan. Kokeiltiin myös viime postauksessa linkittämälläni videolla näkyvää käsiohjausharjoitusta ympyrässä olevien siivekkeiden kanssa. Tää onnistui tosi hyvin, vaikka ei olla harjoiteltu yhtään. Hyvin seuraa jo kättä, osaa erottaa mikä on lähellä/kaukana.
Mä olen niin kamalan ylpeä Sisun hallikäyttäytymisestä! Aina kun ollaan suoritusvuorossa, mun ei tarvitse yhtään arpoa, että Sisu karkaa radalta tai lähtee toisen koiran luokse kesken oman suorituksen. Jos mä keskeytän tai aloitan alusta, se kuuntelee heti ja seuraa lähietäisyydellä mua minne vaan menenkin. Siis vaikka kääntäisin sille selän ja lähtisin toiseen suuntaan, niin voin olla ihan satavarma, että kyllä se on siinä selän takana tai sivulla. Samoin jos jutellaan kouluttajan kanssa kesken ratatreenin, ei Sisua tarvitse kytkeä, se pysyttelee lähistöllä. Ja jos se meinaa muka johonkin lähteä, niin ei sille tarvitse kuin sanoa jotain "täällä näin" "eläpä mene" tms. Eikä se koskaan noissa tilanteissa nosta kierroksia.
Eilen huomasin myös sen, että Sisu on huijannut mua ja rumasti! Toisten koirien suorituksen katsominen on yleensä saanut Sisun kierroksille. Sit tulee räyh räyh ja vinkumista ja tempomista. Ja sit mä roikun sen pannassa ja pidän muka sen kuonoa kiinni tai pistän sen istumaan selkä radalle päin ja tapittamaan namia. "Ei Sisu, ei. Hiljaa. Nyt hiljaa. Ei. Sisu ei. Ei. Ei. Ei. Hiljaa. Hiljaa. Pää kii. Nyt hiljaa." Höpön löpön. Viime viikonloppuna puhuttiin rw-omistajakurssilla, että koiraa ei saa suotta 'kovettaa' liian helläkätisesti ojentamalla. (Ei -> ei mitään vaikutusta. Ei -> ei vieläkään vaikutusta EI! -> ei vaikutusta. Ei!+nyppäisy hihnasta -> vähän jotain vaikutusta mutta ei kovin kauaa. En osaa selittää, mutta siis se että 'vastusta' lisätään niin pikkuhiljaa, että koiran on helppo 'voittaa' vastus) Kun käytöstä tai suoritusta korjataan (olettaen että koira jo suunnilleen tietää mitä siltä haetaan), on paljon reilumpaa antaa sille välittömästi terävä 'pakote', josta koira hätkähtää, mutta joka on suhteutettu kuitenkin niin, ettei koira säikähdä tai ettei sitä satu. Vaan siis että asia käy selväksi. Jämäkkyyttä Sini!
Lähdettiin taas tohon samaan Ei. Hiljaa. Ei. Pää kii. Ei saa. Sisu ei. -leikkiin. Sit mulla meni käpy tai mukamas loppui keinot, joten lähdettiin Sisun kanssa pois hallista. Sisu oli jo ihan tasaantunut kun mentiin halliin takas. Sit mulla jotenkin välähti. Oivalsin, että nyt jos piru vie tuo koira kertaakaan räyhää niin minähän muuten nyppäsen. Ja niinhän siinä kävi. Sisu seuras toisen koiran suorittamista. Tässä vaiheessa arvasin, että kohta se avaa sanallisen arkkunsa. Saman tien, kun Sisu haukahti, nyppäsin terävästi hihnasta. Kappas vaan, se haukku loppu siihen ja Sisu rupes tökkimään mua kuonolla ja tassuilla. Kehuin tietenkin nätisti olemisesta. Pitihän Sisun tietenkin kokeilla, että saiskos vielä haukkua. Ja haukahti. Ja nyppäsin hihnasta. Haukkuminen ja tempominen loppui saman tien. Sisu oli koko loppuajan hallissa ihan turpa kiinni ja rauhallisesti, ei yhtään vinkunut ja tärissyt, hönkinyt ja riskannut radalle päin. Silti kun tehtiin jotain itsenäisesti, teki ihan mielellään.
Joten olen nyt tullut siihen tulokseen, että se on koirallekin reilumpaa ja stressittömämpää, kun se ei saa omatoimisesti nostella kierroksiaan ja olla jatkuvasti tossa mielentilassa. Eikä Sisu siitä mitään loukkaantunut! Mähän olen kuvitellut, että Sisu on niin herkkä, ettei sitä saa kovasti komentaa eikä torua tai se pahoittaa mielensä / lakkaa tekemästä / heittää selälleen. Vaan että pitäis mielummin suostutella, houkutella, kokeilla positiivista vahvistamista viimeiseen asti. Ja kissan jalat! Kyllä siltäkin saa ja pitää vaatia, ja väärästä suorituksesta pitää tulla palautetta. Tässähän meni kaks vuotta ennen kun mä ton tajusin. On se noita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti