Kontaktiopetusta

Perjantaina käytiin Sisun kanssa esimerkkikoirakkona JAT:in ohjausbileissä. Saatiin ihan henkilökohtaista ohjausta siihen, miten kontakteja voi opettaa / vahvistaa juuri Sisun tyyppiselle koiralle.

Koira on valjaissa ja hihnassa. Tilanteessa on mukana koiran lisäksi hihnanpitäjä ja koiranohjaaja. Koira käsketään puomille sanalla 'kiipee'. Hyvissä ajoin ennen alastulokontaktia sanotaan pysähtymissana 'koske'. Alastulokontaktilla on namialusta. Hihnanpitäjä varmistaa, että koira pysähtyy oikeaan kohtaan. Koiranohjaaja jatkaa eteenpäin ja voi kehua koiraa "hyvä koske, hieno koske" -> vahvistaa käskysanaa. Ohjaaja palaa palkkaamaan koiran selkä koiraan päin -> ei paineista koiraa turhaan. Voi hieman katsoa olan taakse. Ohjaaja antaa koiralle namin. Ohjaaja sanoo koiralle vapauttavan sanan 'mene', jolloin koira saa lähteä etäpalkalle (Sisulla toinen namialusta) ja lähtee myös itse eteenpäin. Ohjaaja ei saa lähteä liikkeelle ennen vapauttavaa sanaa, sillä muuten koira vapautuu ohjaajan liikkeestä.

Tällänen olis siis alkutilanne, ja tosta lähdetään etenemään niin, että varioidaan välimatkaa, minkä kuljen, ennen kuin palaan palkkaamaan. Myös vauhtia ja suuntaa tulee vaihdella. Namialusta häivytetään noin neljällä harjoituskerralla pois, niin, että etäpalkka kuitenkin säilyy vielä. Etäpalkan etäisyys ja suunta vaihtelee.

En ehtinyt jäädä kuuntelemaan muita ohjausbileiden aiheita, mutta tuossa sitä on jo opeteltavaa ihan tarpeeksi, tuo oli selvästi vaikeampaa mulle kuin Sisulle.

Lisätään ostoslistaan valjaat! Oikeastaan valjaat ovat olleet jo pitkään hankintalistalla, eikä ihan mitkä tahansa valjaat. Nämä Julius-K9 -valjaat on suunniteltu viranomais- ja ammattikäyttöön. Sen lisäksi ne on mun mielestä erittäin pätevän näköiset ja monipuoliset. Näitä saa useissa väreissä ja sivuihin saa kiinnitellä erilaisia tekstejä. Katsotaan, jos näitä olisi Jyväskylän KV:ssa tai Voittajassa myynnissä. Muita valjaita ei edes harkita.

Sisun ekat JATPailut

Sisu agiliiteli tänään mölliluokassa kahteen otteeseen. Rata oli tosi vauhdikas mutta ohjauksellisesti helppo, periaatteella siksakkia kentän laidasta laitaan, yhteensä 15 estettä. Muutaman valssin ja yhden persjätön lisäksi ei tarvinnut oikeastaan päätykäännöksiä lukuunottamatta juosta kuin suoraan. Radan ihanneaika oli 50 sekuntia.

Arvelin, että radalla meidän ongelmat ilmenee alastulokontakteilla ja putkeen irtoamisilla. Ekalla kerralla Sisu meni epäröimättä putkiin ja kontaktiesteet meni ihan ilman moitteita, mutta jostain syystä virhe tuli niinkin helpossa kohdassa kuin toisen putken suulta suorassa linjassa olevalla aidalla, jonka Sisu jostain syystä kiersi oikealta puolelta. Olisinko huitonut kädellä tai sanonut ohjeen liian myöhään? Muistelenkohan oikein, että Sisu toisti tän virheen kolmannella putkella.. A:n kanssa ei kuitenkaan nyt ollut mitään ongelmaa. Meidän aika oli 49.98 ja tulos HYL, virheitä oli aika monta.

Toisella kerralla rata oli jo tuttu. Nyt jostain syystä Sisu ei mennytkään toiseen putkeen heittäen, vaan kielsi, josta siis 5 virhepistettä. Muu rata meni hyvin ja vauhdikkaasti. Meidän aika oli tällä kertaa 38.72. Meidän sijoitus ekoissa JATPailuissa oli siis 8/16. -11,28 ja 5 vp.

Sisun fiilis oli koko JATPailujen aikana tosi hyvä ja innokas. Jo hallille tullessa Sisu oli ihan intopinkeenä, ja ilmoittautumisen jälkeen kun käytiin vielä ulkona vähän juoksentelemaassa, Sisu oli ihan sen näköinen, että "Nyt tais unohtua jotain, eihän me tehty tuolla sisällä vielä mitään?" Selvästi viretilaan vaikuttaa se, kun ei ole pitkiä odotteluja eikä jäädä hinkkaamaan mitään yksityiskohtia. Meille sopii selvästi se tyyli, että käydään roiskaisemassa sinne päin, ja pienen tauon jälkeen toistetaan harjoitus. Tällä taktiikalla Sisu tekee vaikka kuinka monen esteen sarjoja, mutta yhden tai kahden esteen tai yhden asian, kuten kontaktin hinkkaaminen saa sen näyttämään keskaria. Huomasin myös sen, että nyt mun ohjaus oli ehkä suurieleisempää ja äänekkäämpää kuin treeneissä. Välissä osasin olla huutamatta aina "täällä" ja sen sijaan osasin tsempata Sisua kun se teki hienosti.

Tarviis ilmoittaa puhelinnumero seuralle, niin saisi hallin sähkölukkoja auki itsenäistä harjoittelua varten. Vois kattoa marraskuulta, kun oon taas täysipäiväinen kotiopiskelija, joitain aamupäiviä niin, että edeltävänä päivänä olis ollut kisaavien treenivuoro, niin olis valmiita ratoja käytösssä. Lisäks arkiaamuisin on kuulemma vähemmän treenaajia! Perjantaina sitten kontaktikoulutukseen ja lauantaina aamutuimaan nokka kohti Seinäjokea.

Mikä on kun ei taidot riitä..?

Eilinen treeni ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut, jo ihan otsikostakin päätellen.

Aluksi ohjelmassa oli radanpätkä: rengas, siitä suorassa linjassa aita, josta suorassa linjassa A:n alittava kaareva putki. Putken jälkeen suora linja aidalle, josta kaartaen renkaan jälkeinen aita uudestaan, ja sit A. Maxi-rengas ei onnistunut sitten yhtään, ei millään. Minimedi-renkaan Sisu suostui suorittamaan pienen epäröinnin jälkeen. Aidat ja putki meni ihan ok, mut sit A:lla tuli taas joku mikä lie. Ensin Sisu juoksi ohi mun perässä, ja kun käänsin uudestaan A:lle, oli kiipeäminen jotekin tosi takkuista. Alastulokontakti oli ihan jees. Kaiken kaikkiaan ala-arvoinen suoritus. Tosi epävarmaa ja haparoivaa meiltä molemmilta.

Rengasta pitäisi harjoitella itsenäisesti säädettävällä renkaalla. Rengas tulisi asettaa ensin minikorkeuteen, ja kun erilaisilla tulokulmilla este on varma mun sijainnista huolimatta, hinataan rengasta pari senttiä ylöspäin ja varmennetaan taas. Näin jatketaan, kunnes maxi-korkeus on saavutettu. Nyt ei nimittäin edetä renkaassa, kun Sisu saa aina vahvistusta väärille suoritustavoille.

Uusi yritys meni jo paremmin. Otettiin ilman rengasta. Tässä ei muuta mainittavaa, kuin se, että voisin pikkasen opetella kattomaan ohjauslinjoja. Ne kaksi peräkkäistä aitaa kun on mahdollista suorittaa sulavamminkin, vaikka siinä tuleekin 180 asteen kaari. Nyt Sisu nousi A:lle jo paremmin, mutta tuli sitten alastulokontaktista läpi. Nostin takapään uudelleen kontaktille eli paineistin ilmeisesti Sisua lisää.

Seuraava ohjattu harjoitus oli radanpätkä aita, loivassa kaaressa A, suora linja pöydälle ja siitä aidalle. Toiselta puolelta ohjaten tää meni ihan ok, A:n alastulokontakti oli sellasta hidasta ja valuvaa, mutta kuitenkin. Pöydälle pysähtyi heti ja odotti hyvin lupaa lähteä aidalle. Toiselta puolelta roiskikin sit taas A:n alastulosta ohi. Ei auttanut namilla hidastaminen eikä takapään paikalleen nostaminen.

Alastulokontaktia tulee harjoitella ja vahvistaa erikseen. Jenny näytti meille kaksikin eri tekniikkaa: toisessa suoritetaan A kokonaan, alastulossa hidastetaan hihnalla ja 2-on-2-off -kontaktista vapautetaan kaukopalkalle. Toisen tavan mukaan koira viedään A:n sivusta pelkälle alastulokontaktille oman selän takaa ohjaten ja palkataan heti kun on 2-on-2-off. Tää oli mulle jotenkin liian vaikeeta tajuta mun rajallisella koordinaatiolla.. Jenny on ilmoittanut meidät harjoituskoirakoksi perjantaille, kun kouluttajilla on kontaktikoulutusta. Jospa se siitä.

Itsenäisesti treenattiin irtoamisia aidalle namialustaa apuna käyttäen. Tää meni hyvin. Treenattiin myös keppejä niin, että verkot oli keppien sivuilla mutta ei kiinnitettyinä. Yhdestä välistä keskeltä puuttui verkko kokonaan ja toisesta päästä viimeinen väli oli avoin. Nää meni myös hyvin, keskellä olevaa aukkoa Sisu ei edes huomannut, ja viimeisen välin haki oikein kun laittoi namialustan keppien jälkeen sille sivulle, mihin viimeinen pujottelu päättyi. Treenailtiin myös pöydällä pysymistä, joka on ihan ok, mutta vielä kesken.

Tänään meillä olis ekat JATPailut ja mä mietin jo valmiiksi, mitä niistä mahtaa tulla. Eilinen meni niin surkeesti. Ja se näkyy musta samantien. Hiipii sellanen hento vitutus päälle, ja Sisu paineistuu siitä vielä lisää. En osaa kehua / innostaa / rohkaista sitä riittävästi, vaan lähinnä puutun sen tekemisiin "Äs, ei noin." Ja sit kun luulen tietäväni, että Sisu osaa vaikka just sen kontaktin, ja se tulee siitä toistuvasti läpi, niin mua alkaa ihan oikeesti raivostuttaa. Sit yritän pitää naaman peruslukemilla ja laskee kymmeneen, mutta silti Sisu on sen näkönen että se vauhkoontuu ihan justiinsa. Ja se ärsyttää mua vielä enemmän. Miks pitää olla tollanen herkkis.

TOP 10

Koska olen hurjan monessa blogissa nähnyt tämän tehtävän, olen alkanut itsekin miettiä, mitä lempirotuja omaan top 10 -listaani kuuluisi. Rotujen ei tarvitse olla realistisesti itselle sopivia, eikä omaa rotua saa sisällyttää listaan. Minun listani rodut eivät ole missään suosituimmuusjärjestyksessä, vaan tämän hetken listalla on minua tällä hetkellä eniten puhuttelevia rotuja perusteluineen. Enjoy! Kuvat olen törkeästi raapinut kasaan Googlen kuvahaulla, eli kuvien copyright ei ole minun.

1. Venäjänvinttikoira

Tämä jalo ja pysäyttävän upea aristokraatti jaksaa sykähdyttää kerta toisensa jälkeen. Rotu henkii minulle tänäkin päivänä elävää historiaa tsaarinajan Venäjältä. Koiran mahtipontisuus ja ylväys, ja silti tietty liioittelemattomuus ei jätä kylmäksi. Väreistä suosisin itse jotakin muuta kuin valkovoittoista. Belgistä borzoi eroaa luonteensa puolesta varmasti eniten miellyttämisenhalun puutteellaan. En varmastikaan pystyisi tarjoamaan venäjänvinttikoiralle kaikkea, mitä sellaisen omistaminen vaatii, mutta vinttikoirien ratajuoksukilpailut voisivat olla kiinnostava harrastus.


2. Afgaaninvinttikoira

Venäjänvinttikoiran tapaan sulavalinjainen ja ylväs afgaani on pysäyttävä näky. Myös tämän rodun suhteen suosisin tummempia värejä. Afgaanin suhteen eniten mietityttää kauniin turkin ylläpito. Vaikka olenkin tottunut jonkin verran hoitamaan koiran turkkia villakoirien kautta, mietityttää, jaksaisinko hoitaa noin ison koiran turkkia sen arvolle vaativalla tavalla. Ruusunpunaisissa kuvitelmissani kun afgaanini turkki on aina tip top.

3. Amerikancockerspanieli

Tässä koirarotujen kaunottaressa on kaikki kohdallaan. Iloinen, innokas ja rakastettava, eikä tippaakaan aggressiivinen luonne vetoaa minuun erityisesti. Jenkissäkin mietityttää turkin työläys, sillä sääli olisi noin kaunis karva kokonaan lyhyeksi leikata.

4. Kiinanharjakoira powder puff

Olen pitkään haaveillut pikkukoirasta belgin rinnalle. Puuterihuiskun turkin miellän helppohoitoisemmaksi kuin villiksen, ja kokonsa puolesta kiinanharjakoira istuisi suunnitelmiin mukavasti. Tämä rotu vaikuttaa hyväksyttävältä kompromissilta villakoiran ja vinttikoiran välillä.

5. Schipperke

Pieni ja pippurinen laivakoira on aivan kuin minibelgi! Ei liene sattumaa, että monella belgiharrastajilla näkyykin olevan schipperke lauman jatkona. Turkinhoidon huolettomuus ja koiran eloisuus ja koulutettavuus kompaktin koon lisäksi ovat saaneet minut harkitsemaan tätäkin rotua belgin rinnalle.

6. Basenji

Tämä laulava ryppyotsa hurmaa erilaisuudellaan. Basenjin harkitsevainen opportunismi ja tietynlainen kettumainen viekkaus vetoavat.

7. Staffordshirenbullterrieri

Pieni iso koira, jonka reippaus ja iloisuus saa hymyn huulille. Parhaimmillaan staffi on huoleton persoona, joka on aivan täysin vakuuttunut siitä, että kaikki rakastavat juuri häntä. Reviiritietoisena koirana staffi ei kuitenkaan sovi suunnitelmiini, joten tyydyn vain ihailemaan näitä kaukaa. Agilityryhmässämme on tällä hetkellä staffi, ja onhan sitä joka kerta käytävä moikkaamassa.

8. Rottweiler

Rottweilerin järkähtämätön rohkeus tekee suuren vaikutuksen. Monilla tuttavillani on rotikoita, ja vaikka alunperin ajattelin, etten kuuna päivänä haluaisi itselleni rotikkaa, on mieli vaan muuttunut. Kun rottweiler on kasvatettu ja koulutettu oikein, se on mitä parhain harrastuskoira ja luotettava ystävä.

9. Newfoundlandinkoira

Tällainen lupsakka nallekarhu on ollut yksi suosikkiroduistani pikkutytöstä asti. Kuitenkin kuolan ja karvan määrä hieman hirvittää.

10. Mastiffi

Valtavasta koostaan huolimatta suhteellisen terve mastiffi täyttää listani kymmenennen paikan päättäen luettelon. Mastiffin rauhallisuus, vankkahermoisuus ja hätäilemättömyys tarttuu. Unelmissani talon ison koiran paikka on varattu tälle rodulle.

Voihan keinu!

Eilen käytiin taas viikoittaisissa agilityharkoissa. Sisu innostuu jostain syystä tosi kovasti, kun se näkee meidän ryhmästä yhden dalmiksen tai amerikanbokserin (onkohan se edes sellainen?, no kuitenkin.) treenaavan. Se siis haukkuu, rääkyy ja repii hihnaa. Silti sille ei omat lelut kelpaa palkaksi. Jaa-a.

Harjoiteltiin keinua itsenäisesti. Nyt ei ollut enää kukaan pitämässä keinun toisesta päästä kiinni. Pysäytin Sisun keskikohtaan ja namitin, kunnes keinu tuli alas. Sit kontaktille istumaan, palkka ja pois. Tätä tehtiin joku nelisen kertaa, ja siihen alkoi jo tulla pikkasen varmuutta. Sisu oli koko ajan hihnassa.

Harjoiteltiin myös viimekertaista valssiharjoitusta aidoilla, ja pikkuhiljaa rupee ohjaajallakin jalat tottelemaan. Tarttis vaan käydä itsenäisesti treenaamassa vaikka kerta viikkoon, toistais vaikka ne mitä treeneissä on tehty.

Kokeiltiin myös keppejä verkoilla, koitin lähinnä saada vauhtia kepeille. Ensin pelkillä kepeillä ja sit aita + kepit suorassa linjassa. Vauhtia alkaa tulla jo ihan kivasti. Kokeilin myös keppejä ohjureilla niin, että muutamasta välistä puuttui ohjuri. Tämä ei mennyt ihan niin hyvin, vähän takkuaa ja vaatii käsiohjausta ja sitä, etten irtoa Sisun sivulta kovin kauas.

Kokeilin myös pussia itsenäisesti. Mietin, onko Sisu kokonaan unohtanut sen, kun sitä ei ole ollut pitkään aikaan. Hyvin oli pussi mielessä, ei tarvinnut nostaa edes toista päätä rakoselleen.

Päivän varsinainen ohjattu treeni oli u-kaaren muotoinen radanpätkä: rengas, aita, aita, aita, pituus. Viimekertaisen rengasepisodin takia käytettiin minimedi-rengasta. Se meni hyvin, ei mitään ongelmia. Tiiä taas tuosta että mitä se välillä temppuaa. No, haetaan varmuutta sit tolla matalammalla renkaalla. Aidoille saa vähän saattaa, mutta vauhtia rupee kyllä olemaan niin paljon kun omista jaloista vaan lähtee. Pituus onnistuu hienosti, Sisu hyppää suoraan eikä koske palikoihin. Ja tietenkin, jos ohjaaja ei huuda koiralle "täällä" kesken kaiken, niin koira ei jätä esteitä tekemättä. Mun pitää keskittyä siihen, etten hoe "täällä" joka väliin, kun ei olla kerran tekemässä mitään äkkikäännöstä eikä koira ole hukannut mua näköpiiristään. Ja mun pitää sanoa esteet hyvissä ajoin ennakkoon, eikä sillon kun koira jo suorittaa niitä.

Sit kokeiltiin vielä keppejä niin, että pari verkkoa oli välistä pois. Sisu ei edes noteerannut toisen verkon puuttumista, mutta ekan verkon kohdalla tuli pois, kun olin liian kaukana siitä. Mun pitää siis olla noissa "uusissa" kohdissa ihan Sisun vieressä. Sisu ei palkkaannu hallissa lelulla. Tähän koitin sitäkin, että leikin Sisun nähden sen treenilelulla muiden koirien kanssa. Ei auta. Myös Sini koitti leikittää Sisua sen lelulla. Ei kiinnosta. Namit kiinnostaa joo, mutta ilmeisesti isoin palkka Sisulle on se, että se saa tehdä mun kanssa yhdessä. Sini sanoi, että siitä näyttää, että Sisu on sitä mieltä että "joo mä teen jos sä pyydät, mä tykkään olla sun kanssa, oo mun kanssa", eli paras palkka on ääneen kehua vaikka jo suorittaessa, ja sit superpaljon rapsutuksia ja kehuja kun se jossain onnistuu.

Viimeinen ohjattu harjoitus piti olla suora linja: keinu, aita, pussi. Mulla kävi joku kämmi. Sisu tykkää kontakteista ja se mielellään tarjoaa niitä ja lähtee omatoimisesti tekemään. Tässä en kerennyt kissaa sanoa, kun Sisu jo tarjos keinun ylösmenokontaktia kun olin päästänyt sen irti. No, ajattelin sit jotenkin, että Sisua ei saa ottaa pois esteiltä, jos se niitä ite tarjoaa, että se saa lisää varmuutta suorittamiseen ja lisää itsevarmuutta. Lisäks sen kanssa ei muutenkaan saa hinkata mitään paikalleen jättämisiä ja asetella sitä oikeeseen kulmaan, vaan mielummin tehdä lennosta esteitä, niin sillä pysyy motivaatio kohillaan. No, niinhän siinä sit kävi, että keskellä keinua Sisulla lipsahti jalka ja se hypähti keinulta alas. Vittu perkele ja kaikki muut kirosanat tähän väliin! Harmittaa ihan vietävästi! Nyt se säikähti sitä keinua eikä se tee sitä taas vuoteen! Ja just kun se alkoi vihdoin ja viimein edes vähän sujua! No, ei auta. Koitin ite olla mahollisimman rauhallinen. Otettiin keinu uudestaan niin, että laitoin nameja pienillä välimatkoilla keinulle, pidin pannasta kiinni ja alastulokontaktilla istutin Sisua ja silittelin ja kehuin. Tehtiin tätä muutaman kerran, ja sit Sini kysyi meiltä, että mikä on Sisun lempieste, että tekis sen sit vielä loppuun. Tehtiin aita ja pituus ja sit lopetettiin.

Jatkossa yritetään taas aloittaa keinun kanssa ruohonjuuritasolta. Tehdään joka kerta edes yhden kerran keinu jos se vaan on jossain hollilla, ja vaikka miten paljon helpotetaan ja kehutaan. Tää vaatii nyt jälleen kerran idioottiohjaajalta pitkää pinnaa, kun saa aloittaa taas alusta. Sisu on kyllä harmillisen herkkä.

Sit mietin vielä sitä, kun oli sen hierojan kanssa puhetta, että herkempien koirien selät ei tartte jumiutuakseen kun yhden jalan lipsahtamisen vaikka puomilta ja se on taas siinä. Voi kilin vittu jos se selkä nyt taas meni jökkiin! Pitää koittaa tehdä paljon venytyksiä kotona. Lisäks oon huomannut, kun olen tarkkaillut nyt Sisun liikkumista, että se oikeestikin peitsaa tosi paljon varsinkin hitaammassa vauhdissa. Sit kun sen kanssa juoksee naama mustikanraakileen värisenä, että saa sen askelpituuden venymään, ni ei se sitten enää peitsaa. Mistä ihmeestä sekin johtuu? Ja eilen treeneissä kokeilin luppoajalla maahanmenoa. Hienosti se jo maahanmenoa tarjoaa, onhan tästä jo vuosi kun mä sen liikkeen siltä pilasin. Mutta ihan selvästi selkä jää vähän mutkalle suunnilleen ristiselän kohdalta..

Ensi viikon tiistaina olis JATPailut. Anna kysyi meiltä, ollaanko menossa. Kuulemma moni muu meidän ryhmästä aikoo osallistua, joten eiköhän mekin Sisun kanssa kokeilla. Maanantaina voitaiskin tehdä joku rataharjoitus ja tiistaina sit ekoihin JATPailuihin, hui.

Uusi blogi!

Kyllästyin vanhan blogin jäykkyyteen, joten otamme uusintayrityksen bloggerilla. Sisun vanha blogi löytyy osoitteesta http://spiceice.blogit.fi/ Vanhoja tekstejä en todennäköisesti jaksa alkaa siirtämään tänne, ainakaan vielä, joten vanhat tekstit ovat edelleen luettavissa entisessä osoitteessa.